Tutki ja kirjoita - Jamera.net
Pääsykoekirjat /

Tutki ja kirjoita



ISBN9789513148362
KirjasarjaAmmattiaineiden kirjat
KustantajaMuu/usea kustantaja
TekijätHirsjärvi Sirkka, Remes Pirkko, Sajavaara Paula

Kirja opastaa selviytymään tutkimuksentekoon ja tutkimuksen kirjoittamiseen liittyvistä moninaisista ongelmista. Siinä on kolme pääjaksoa. Ensimmäinen jakso johdattelee tieteen maailmaan ja kirjoitusprosessin vaiheisiin, toinen käsittelee tutkimusprosessia ja kolmas tieteellistä kirjoittamista. Ohjeissa on ajateltu soveltuvilta osin sekä kansallisiin että kansainvälisiin julkaisuihin kirjoittavia. Kirja on tarkoitettu ensisijaisesti niille, jotka yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa laativat opinnäytteitä kasvatus- ja yhteiskuntatieteiden sekä sosiaali- ja terveystieteiden alueelta. Runsaassa kymmenessä vuodessa se on kuitenkin osoittautunut hyödylliseksi apuneuvoksi myös muilla koulutusaloilla. Ohjeet auttavat niin ensimmäistä opiskeluesseetään tai seminaarityötään tekevää opiskelijaa kuin tohtorikoulutettavaakin, samoin kuin niitä, jotka kirjoittavat työssään erilaisia selvityksiä ja muistioita. Kirjasta on apua myös opettajille, jotka erilaisissa oppilaitoksissa vastaavat uusien tutkijoiden ja eri ammattialojen työntekijöiden koulutuksesta. Aikuisopiskelijalle, joka joutuu itsenäisesti valmistelemaan erilaisia tutkielmia, kirja on verraton apuneuvo.

Pääsykoekirjana keväällä 2017 mm. seuraavissa: Hoitotiede, Oulun yliopiston lääketieteellinen tdk Terveystieteiden opettajankoulutus, Oulun yliopiston lääketieteellinen tdk Terveyshallintotiede, Oulun yliopiston lääketieteellinen tdk


9789513148362

Uusi

Tilattavissa

Sininen
34,10 €

Tällä hetkellä ei tilattavissa

Vihreä
26,50 €

Myynnissä vain myymälöissä, varastotilanne vaihtelee päivittäin

Jamera on asiantunteva oppikirjakauppa. Tarjoamme asiakkaillemme mahdollisuuden tehdä ekologisia valintoja ja edullisia ostoksia kierrättämällä oppikirjoja. Valikoimaamme kuuluvat sekä uudet että käytetyt oppikirjat lukioon, ammatillisiin opintoihin ja kielten opiskeluun.

Myymme myös uudet oppikirjat aina reiluun opiskelijahintaan. Lisäksi meiltä saa ruotsinkielisiä lukiokirjoja, lukion digioppikirjoja, opiskelutarvikkeita, laskimia sekä kierrätettyjä ReUse-tietokoneita. Jameralta löydät siis kaiken tarvittavan opintoihisi!

Ostamme oppikirjojen uusimpia painoksia ympäri vuoden netissä ja kaikissa myymälöissä. Kirjat kannattaa myydä heti, kun niille ei enää ole käyttöä, jotta saat niistä parhaan mahdollisen hinnan.