Hanki oppikirjat fiksusti
Ostoskoriin
Ammatillinen MA-FY-KE /

Matematiikkaa rakentajille



ISBN9789522671820
KirjasarjaTekniikan alan kirjat
KustantajaMuu/usea kustantaja
TekijätHaara Matti

Matematiikkaa rakentajille -kirjassa kerrataan matematiikan perustaidot ja opetetaan niiden soveltamista rakentamiseen. Kirjan lähes 350 laskutehtävän avulla käydään läpi rakentajan kannalta keskeinen matematiikan sisältö peruslaskutoimituksista vektoreihin ja yhtälöihin. Joka luvun alussa esitellään lyhyesti käsiteltävä aihe, minkä jälkeen on runsaasti laskutehtäviä. Suuri osa tehtävistä liittyy kirjan lopussa olevaan talon piirustussarjaan. Tehtävissä pyydetään mm. laskemaan kerrosaloja, käytettävien rakennusmateriaalien määriä ja rakenteiden kaltevuuskulmia. Piirustuksia on 18: viisi pääpiirustusta eli arkkitehtipiirustusta, 10 nykymääräysten mukaista rakennepiirustusta sekä kolme vanhojen määräysten mukaista ulkoseinän ja ala- ja yläpohjan rakennetyyppiä rakenteiden vertailua varten. Näiden avulla opiskelija oppii tärkeimpien rakennuspiirustusten lukutaidon. Kirja soveltuu rakennusalan ja talotekniikan ammattimatematiikan opiskeluun ammattioppilaitoksissa. Kirjaa voidaan käyttää myös ammattikorkeakoulujen rakennusalan peruslaskujen kertaukseen, ammattilaskentoon ja rakennuspiirustusten lukuharjoituksiin.

9789522671820

Tämä tuote on uutena tilaustuote, jonka toimitusaika voi poiketa normaalista.
Uusi

Saatavilla

Sininen
29,10 €

Tällä hetkellä ei saatavilla verkkokaupassa, myymäläsaatavuus vaihtelee päivittäin

Vihreä
21,80 €

Tällä hetkellä ei saatavilla verkkokaupassa, myymäläsaatavuus vaihtelee päivittäin

Jamera on asiantunteva oppikirjakauppa. Tarjoamme asiakkaillemme mahdollisuuden tehdä ekologisia valintoja ja edullisia ostoksia kierrättämällä oppikirjoja. Valikoimaamme kuuluvat sekä uudet että käytetyt oppikirjat lukioon, ammatillisiin opintoihin ja kielten opiskeluun.

Myymme myös uudet oppikirjat aina reiluun opiskelijahintaan. Lisäksi meiltä saa ruotsinkielisiä lukiokirjoja, lukion digioppikirjoja, opiskelutarvikkeita, laskimia sekä kierrätettyjä ReUse-tietokoneita. Jameralta löydät siis kaiken tarvittavan opintoihisi!

Ostamme oppikirjojen uusimpia painoksia ympäri vuoden netissä ja kaikissa myymälöissä. Kirjat kannattaa myydä heti, kun niille ei enää ole käyttöä, jotta saat niistä parhaan mahdollisen hinnan.